Kuka minä olen?
Olen 50-vuotias, tai oikeastaan vasta vuoden lopussa, mutta sitä täytyy alkaa jo sulattelemaan :). Asun onnellisessa uusperheessä, johon kuuluu avomieheni lisäksi kolme lasta ja kolme koiraa. Lapset olemme molemmat saaneet jo edellisessä liitossamme. Päätimme jo heti alkuun, ettei meidän tarvitse todistaa raukkauttamme yhteisillä lapsilla, kaikki kolme ovat meidän ja yhtä tärkeitä ja rakkaita jokainen. Koirat meillä on metsästyskoiria ja aktiivisessä käytössä omalla sarallaan. Harrastuksiin lukeutuu luonnollisesti koirat, sukkapuikot saavat käsissäni kyytiä, jalkaudun mielellään sauvojen kanssa kesällä ja talvella hiihto on suuri intohimo. Erilaisten riistaruokien valmistus on aikaa vievää, mutta niin antoisaa ja upeaa, että se on jopa osa haavetta. Haave koostuu B&B majoituksesta maaseudulla ja ruokana tarjoillaan ainoastaan riistaruokaa. No aika näyttää…
Töitä tulen jatkossa tekemään varhaiskasvatuksessa, lasten erityisohjaajana. Taakse jää 15-vuotta koulussa, joten jatkossa selvitellään enemmänkin sitä, että kuka vei minun lapion ja opetellaan potalla käyntiä.
Ajatus blogin kirjoittamisesta on hautunut pitkään, olen avoin, puhelias ja kirjoittaminen on aina ollut jollain muotoa ”mun juttu”. Sairastumiseni myötä tarve ja nimenomaan helppous puhua on tullut suureksi. Pohdin paljon asioita, olen pohtinut aina, nyt kuitenkin pohdinta on muuttunut rakentavaksi ja pelko alkaa väistymään. Pelko on johdatellut elämääni oikeastaan koko ikäni. Se on ollut helppo peittää iloisen ja hymyilevän ulkokuoren alle, mutta siellä se on kuohunut kosken lailla. Minulle on sanonttu mm. ”Eihän sulla mitään hätää ole, kun noin iloisesti hymyilet.”. Niin, kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää.
Sairastuin, tai oikeastaan lähdin hakemaan apua vuosi sitten. Tyttäreni saavutti täysi-ikäisyyden, jolloin ns. juridinen vastuu minun osalta loppui. Ikäni tulen hänestä kantamaan äidinvastuuta, mutta niin pitääkin. Tämä lie kuitenkin ollut minulle jonkinlainen merkki siitä, että nyt on minun aikani. Muistan istuneeni yksin mökkilaiturin päässä ja itkeneeni vuolaasti sitä, etten vaan enää jaksa. Usein olin samalla tavalla itkenyt, hypännyt pyörän selkään, polkenut ja itkenyt, pyyhkinyt kyyneleet ja palannut kotiin, ikänkuin mitään ei olisi tapahtunut.
Miksi? Häpeästä, heikkoudesta, huonosta itsetunnosta, pelosta jne. onhan niitä syitä vuosien varrella ollut. Avomieheni pitkään sanoi, että minun olisi hyvä hakea apua, mutta sellaisen päätöksen täytyy tulla itsestä, sisältä. Tuolla laiturin päässä se vihdoin sai alkunsa ja olen siitä kiitollinen <3.
Ensin kuukauden sairasloma. Sitten työpaikan vaihto,minusta riippumattomista syistä, siellä muutama kuukausi ja katto tuli vastaan. Sinä aamuna olin itkien lähtenyt töihin ja kun iltapäivällä ystäväni sanoi minulle: ” Sä näytät ihan kamalalta” tajusin, että nyt se avun hetki on tai tästä ei hyvä seuraa. Olen ikuisesti kiitollinen hänen sanoilleen, se sai minussa sen viimeisen palasen kohdilleen. Siitä alkoi sairasloma ja terapiajakso, ensin terveyskeskuksen psykologin tapaamisilla. Se oli hyvä ja antoisa muutama kuukausi, mutta loppui aivan kesken. Se lopettiin yhdessä tuumin, koska olimme sitä mieltä, että kaikki on taas hyvin, mutta ei ollutkaan.
Siiryin psykiatrisen poliklinikan asiakkaaksi ja tapaamiset siellä psykologin kanssa jatkuivat. Psykiatrilta sain siellä diagnoosin: yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Psykiatrin mukaan siitä voi parantuakin ja sitä kohden tässä suuntaan. Sain hakemaani psykoterappian ja siellä käyn nyt kaksi kertaa viikossa ja on aivan huikeaa kuinka paljon minä siitä saan.
Minua helpottaa neimenomaan se, että asioihin löytyy selitys, selitys sille ”miksi?” Tämän kautta tulen pohtimaan ja kertomaan teille omia näkemyksiäni, siitä kuinka ajatukset voi muuttua, vaikka olisit vuosikymmeniä ajatellut tietyllä tavalla. Tälle on vaan pitänyt avata itsensä ja mielensä lisäksi myös sydämensä. Toivottavasti mahdollisimman moni nauttii seurastani ja ehkäpä saa jotain ajattelemisen aihetta omassakin elämässään. Koskaan se ei ole liian myöhäistä!
Avainsanat: kuka olen, Oivallus, sairasloma, uupumus, uusi elämä
